Jeesus sanoi kerran, että Isän tahdon tekeminen on hänen ruokaansa (Joh 4:34). Se tyydytti syvällä tavalla Jeesuksen sydämen. Omastaan luopuminen ja toisille antaminen ei ole ankeutta, vaikka se voi siltä ensisilmäyksellä näyttää.
John Compstonin Kirjasessa ”Jumala käyttää käyttökelvotonta” (Ristin voitto, 1987) kerrotaan 1800-luvulla eläneestä, sänkyyn sidotusta invalidinaisesta, joka mietti, että jos olisi joku, jonka elämä olisi surkeampaa kuin hänen omansa, hän haluaisi auttaa tätä. Nainen kuuli intialaisesta, sokeasta tytöstä ja totesi, että tässä on ihminen, jolla asiat ovat vielä huonommin. Jumala puhui naiselle ja hänen tädilleen, jonka kanssa hän asui samassa talossa: ”Myykää, mitä teillä on, ja antakaa almuja; hankkikaa itsellenne kulumattomat kukkarot, loppumaton aarre taivaisiin, mihin ei varas ulotu ja missä koi ei turmele.” (Luuk 12:33)
He lähtivät konkreettisesti toteuttamaan tätä Jeesuksen sanaa. Heillä ei ollut paljon omaisuutta, mutta he myivät lahjaksi saadun rannerenkaan ja koruompelutöitä ja saivat sinä vuonna neljä puntaa sokealle tytölle. Mutta Jumala lisäsi heidän työnsä hedelmän. Ihmiset alkoivat lahjoittaa heille tavaroita ja he laittoivat kaiken saamansa myyntiin ja niin he pystyivät antamaan yhä enemmän. He tekivät mökkinsä etuhuoneesta pienen kaupan ja kasvattivat pienessä puutarhassaan kaikenlaista syötävää myytäväksi.
Antamisen ilo oli naisella niin suurta, että hän pitänyt itsellä mitään, vaan antoi kaiken pois. Kerran eräs henkilö lahjoitti hänen omaan käyttöönsä 50 puntaa ja kirjoitti, että Jumala on rikas antaja ja pyysi naista käyttämään varat vaatteisiinsa ja ruokaansa. Mutta nainen oli oppinut tulemaan toimeen hyvin vähällä. Hän lainasi nekin rahat Jumalalle tietäen, että Jumala enentäisi ne. Hän sai aina kaiken tarvitsemansa Jumalalta, ja jos joskus paikanpäälle tuli vieraita, naapurit sattuivat juuri sinä päivänä tuomaan ruokaa taloon. Jumala huolehti näin vieraidenkin ruokkimisesta.
”Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.” Kirja päättyy tuohon raamatunlauseeseen ja sanoihin: ”Kirjamme sankarittaren loppukehotus teille, rakkaat lukijani, on tämä: Kiittäkää Jumalaa kaikista Hänen uskollisista palvelijoistaan, joita Hänen rakkautensa on vaatinut ja johtanut työhön, ja etsikää itsekin aina ensin Jumalan valtakuntaa. Se kannattaa, sillä ei ole mitään muuta niin jännittävää seikkailua, ei iloa Hänen antamansa ilon vertaista.”
Ankean oloista, köyhää elämää ei äkkiseltään kutsuisi jännittäväksi seikkailuksi. Mutta kertomuksen nainen oli saanut maistaa jotain sellaista, mitä ei saa omaisuudesta. Hän oli maistanut sitä samaa sydämen kaipauksen tyydyttävää leipää, josta Jeesus puhui. Hän toimi uskollisesti Jumalan antaman kehotuksen mukaan ja koki ilon, joka siitä seuraa. Ja hän sai nähdä, miten Jumalan sana pitää paikkansa. Jeesus lupaa pitää huolen hänestä, joka etsii ”ensin Jumalan valtakuntaa” niin kuin hän pitää huolen kukkasista ja taivaan linnuista (Matt 6).
Jeesus lupaa antaa jo tässä ajassa moninkertaisesti takaisin niitä asioita, joista luovumme hänen vuokseen (Mark 10:30). Jumalan valtakuntaa etsivästä pidettiin todellakin huolta ja elämänsä kadottava sai sen takaisin. Siksi nainen antoi mielellään kaiken pois, ”lainaksi Jumalalle”. Jumala ei jää kenellekään velkaa. Tavalla tai toisella, joko tässä ajassa tai iäisessä, hän antaa moninkertaisesti takaisin sen mitä olemme omastamme antaneet.
Kertomuksen naisen elämän kaltainen elämätapa ei ole vaatimus. Se on Jumalan erityinen lahja ja kutsumus. Se nousee Jumalan muokkaaman sydämen vapaaehtoisesta halusta seurata hänen kutsuaan antaa. ”Iloista antajaa Jumala rakasta” (2 Kor 9:7). Antamisen kutsumuksen saanut luopuu evankeliumin tähden jostain sellaisesta, mikä kuuluisi hänelle. Evankeliumin esteetön eteneminen oli myös Paavalin motiivi sille, ettei hän ottanut vastaan rahaa niiltä, joille hän julisti (1 Kor 9:12-18). Hän mieluummin hankki elantonsa teltan tekemisellä, vaikka evankeliumin julistajan kuului saada elanto evankeliumista (jae 14).
Vaikka meillä kaikilla ei olisi kertomuksen kaltaista, erityistä kutsua antamiseen, antamisen ilo ja kiitollisuus Jumalan huolenpidosta ovat jokaisen kristityn etuoikeus. Meitä kaikkia kutsutaan antamaan omastamme ja osallistumaan näin Jumalan työhön. Halu antaa iloiten tulee Jumalalta. Sitä voimme rukoilla niin itsellemme, kuin kaikille muillekin.
Rukousaiheita:
- Että Herra muokkaisi sydämiä vapaaehtoiseen ja sydämestä nousevaan antamiseen.
- Että Isä antaisi rohkaisevia kokemuksia omastaan antamisesta ja hänen huolenpidostaan ja näyttäisi suuruuttaan niiden kautta.
- Että Jeesus täyttäisi ilolla niiden sydämet, jotka antavat omastaan ja hänen huolenpitonsa heidän elämässään toisi runsasta kiitosta Jumalalle.
- Että Pyhä Henki antaisi ”antamisen armolahjoja” seurakuntiin ja palvelemaan lähetystyötä.
Tähän artikkeliin linkittyvät artikkelit:
Antaminen 1: Siunaus on tarkoitettu jaettavaksi eteenpäin
Antaminen 2: Lähetyskannatusta kourallisella riisiä